perjantaina, joulukuuta 20, 2013

Tulevaisuuden toivotko(ko): Osa 1

Edellisessä postauksessani käsittelin tunnettujan käyttäjien asemaa Stardollissa. Nyt on kuitenkin viimeinkin aika siirtyä meille jo tutuista käyttäjistä hieman tuntemattomampiin.

Tärkeimpinä kriteereinä Tulevaisuuden toivojen etsimisessä, (löytämisessä) ja bongaamisessa on pidämme Medollin kasvokuvaa, medollin asukokonaisuutta, yleisilmettä sekä vaatevalikoimaa. Panostaako käyttäjä laatuun vai määrään? 

Aloitetaan ilmiselvistä. 
Ensimmäiseksi vuorossa on Wilxia, jonka olen jo aiemminkin maininnut blogissani. Wilxiasta on esittelyn mukana paljastunut mielenkiintoista faktaa, joka tekee hänestä ehdottomasti mielenkiintoisemman käyttäjän. Wilxia nimittäin on kuin onkin 19-vuotias poika. 

Sviitti on pikaisella selauksella pettymys. Pukuhuone on esimerkillisesti sisustettu, mutta muut huoneet.. no, kuten hän itsekin mainitsee, under construction. Anteeksi nyt vain, mutta sama homma oli se vuosi sitten kun kävin sviittiäsi kurkkaamassa. Vaatteita löytyy viitisenkymmentä sivua, joka on määrältään hyvä. Valitettavasti joukkoon ei mahdu juurikaan erikoisuuksia. Mutta nuo kasvot! 

Valitettavasti minulta löytyy myös muuta huomautettavaa. Ohessa suora lainaus Wilxian esittelystä;

"Tervetuloa Sivulleni. Olisi kiva jos kommentoisit vieraskirjaani ja arvostelisit ja tallentaisit MeDollini albumiisi. Olisin iloinen jos liittyisit BASSMANIACS - klubiini. Estän sinut jos kerjäät lahjoja tai pyydät vaihtamaan basaarin hintoja"

Toisinsanottuna: Teet niin kuin minä haluan, mutta minä en tee sinun hyväksesi mitään. 

Nyt asenteenmuutosta kehiin!
Jos joku pitää suunnittelemistasi hiuksista NIIN paljon että haluaa ne ostaa - ja vieläpä käyttää niitä, mikä voi olla sen suurempi kunnia?
Ja nyt kun tälle linjalle lähdimme, ottakaamme toinenkin katkealma Wilxian esittelystä. Jälleen kerran, suora lainaus;

"Olen mukava ihminen jos olet mukava minulle, ja suosittelen, ettet yrittäisi ärsyttää minua. Vihaan pinnallisia ja kapeakatseisia ihmisiä. Meillä on kaikilla samanlainen oikeus elää täällä ja ansaitsemme kaikki samanlaisen kohtelun tasa-arvoisina ihmisinä"

Niin.. Siis kaikilla muilla on oikeus tulla kohdelluksi tasa-arvoisina ihmisinä PAITSI ihmisillä, jotka ovat erilaisia kuin sinä.

Mind=blown.

Wilxialla on tyylitajua ja taitoa, mutta valitettavasti hän on oikeasti todella ikävän oloinen persoona.
Wilxian sviittiin pääset tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Be polite /// Olethan kiltisti